Nettipoliisi painosti kansalaisaktivistia

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin helmikuussa huomiota saanut maininta Ruotsin heikosta turvallisuustilanteesta on saanut monet journalistit ympäri maailmaa kiinnostumaan länsinaapurimme tapahtumista. Myös iiläinen bloggari Tiina Wiik lähti poikaystävänsä Junes Lokan kanssa tutustumaan yhteen levottomuuksistaan tutuksi tulleeseen ruotsalaislähiöön, Tukholman Rinkebyhyn. Yllätyksekseen hän sai myöhemmin Twitterissä yhteydenoton Helsingin poliisista.

Nettipoliisi Jussi Huhtela Helsingin poliisista puuttui tapahtumiiin 27. helmikuuta kaikelle kansalle julkaistussa tviitissään. Hän antoi ymmärtää että jokin Ruotsissa kuvattu video antaisi Oulun poliisille aiheen keskustella Wiikin kanssa. Tviitistä ei käy ilmi, esittääkö hän kutsun saapua kuulusteluun eli tarkoittaako hän Wiikin tai Juneksen olevan epäiltynä jostain rikoksesta. Wiikin kysyttyä asiasta Huhtela vastaa että videolla esitetyt ilmaukset ihmisistä eivät ole asiallisia. Kyseessä olevalla Facebook-videolla Rinkebyn ostoskeskuksessa oleileva Junes Lokka, tutustuttaessaan katsojia lähiössä tapahtuneisiin mellakoihin, käyttää paikalla olevista ihmisistä karkeita nimityksiä. Videolla nähdään myös muun muassa paikallinen nuori avoimesti kauppaamassa huumeita suomalaisille.

Nettipoliisi puuttui Ruotsissa kuvattuun videoon. (Kuvakaappaus Twitter-sivulta)

Suomen poliisin mukaan nettipoliisit ovat nykyajan kyläpoliiseja jotka pyrkivät rikosten ennaltaehkäisyyn. Tähän tarkoitukseen poliisi on saanut viime vuosina sisäministeriöltä enenevässä määrin resursseja. Tämä on herättänyt joissain kansalaisissa huolta yksityisyydensuojan, kansalaisoikeuksien ja sananvapautensa toteutumisen puolesta. Poliisin on joidenkin arvioiden mukaan jopa nähty vihapuhe-argumentilla pyrkivän hiljentämään niitä kansalaisten mielipiteitä, jotka koetaan kiusallisiksi poliittisen establishmentin taholta. Vihapuhetta ei ole määritelty Suomen lainsäädännössä.

Asianosaisia ei tavoitettu kommenttia varten.

Lähteet: Twitter, Facebook, Youtube, Poliisi

identitaari@kansallinenturvallisuus.com

Seuraa meitä
FACEBOOK
FACEBOOK
Seuraa sähköpostilla
RSS

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*