Liberalismin luonne sekä sen nihilistiset ominaispiirteet

Photo credit: wstera2 via Foter.com / CC BY-NC-SA

– Liberalismi taistelee kaikkia kollektiivisia identiteettejä vastaan, sekä vastustaa kaikkia niitä arvoja, projekteja, strategioita ja tavoitteita, jotka ovat yhteisöllisiä tai vähintään ei-yksilöllisiä, kirjoittaa Kansallinen Turvallisuus -julkaisun lukija.

Liberalismiin liittyy piirteitä, jotka tekevät käsitteestä arvaamattoman sekä sen luonteesta imperialistisen ideologian. Alexander Dugin käsittelee ”4th Political Theory” -konseptissaan liberalismin, kommunismin sekä nationalismin välistä kehittymistä sekä jäljelle jääviä vaihtoehtoja.

Nykyajan länsimaisiin arvoihin perustuvissa yhteiskunnissa on olemassa yksi vallitseva ideologia, liberalismi. Liberalismi on monisäikeinen käsite ja se näyttäytyy yhteiskunnassamme eri tavoin ja tyylein, mutta tietty perusrakenne ja periaatteet ovat siinä aina läsnä. Nämä perusprinsiipit ovat nähtävissä kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa aina kuluttajakäyttäytymisestä tieteelliseen tutkimukseen ja massamainontaan sekä hallituksen päätöksentekoon. Liberalismi taistelee kaikkia kollektiivisia identiteettejä vastaan, sekä vastustaa kaikkia niitä arvoja, projekteja, strategioita ja tavoitteita, jotka ovat yhteisöllisiä tai vähintään ei-yksilöllisiä.

Liberalismin piirteitä:

  • Yksilökeskeisyys: Yksilö on keskiössä ja lähtökohtaisesti asioita tarkastellaan yksilön vapauden ja oikeuksien näkökulmasta.
  • Edistyksellisyys ja vahva usko eteenpäin menemiseen: Maailma on menossa kohti parempaa tulevaisuutta, mennyt nähdään ja koetaan huonompana kuin nykyaika huolimatta siitä, olivatko tietyt mitattavissa olevat asiat paremmin ennen tai eivät.
  • Teknokratia: Teknologisen kehityksen ja äly-yhteiskunnan tila nähdään ja koetaan eräänä yhteiskunnan tärkeimpänä mittarina mitata kansakunnan tilaa ja luonnetta.
  • Eurokeskeisyys: Eurooppalaiset ja amerikkalaiset yhteiskunnat nähdään sellaisina standardeina, joihin muiden kansojen tulisi pyrkiä.
  • Vapaat markkinat ja talous onnellisuuden mittarina: Vapaat markkinat ovat ainoa normatiivinen systeemi, muita vaihtoehtoja ei käytännöllisesti katsoen ole.
  • Demokratia ja keskiluokkaisuus: Keskiluokka ja keskivertoisuus nähdään lähtökohtaisesti sellaisena tavoitetilana, joiden pohjalta asioita tehdään ja toteutetaan.
  • Globalismi: Ihmiset ovat olennaisesti samankaltaisia ja samanarvoisia, ainoana erottavana tekijänä toimii yksilön luonne. On muodostunut niin sanottu kosmopoliitti yksiö, maailmankansalainen.

Länsimaiset yhteiskunnat kärsivät etnomasokismista. Lähes kaikissa länsimaisissa liberaaleissa yhteiskunnissa tietyn liberaalin väestön keskuudessa vallitsee osaltaan voimakas antipatia omaa kulttuurillista, historiallista tai traditionalistista viitekehystä kohtaan. Tämä on ilmiönä mielenkiintoinen siinäkin mielessä, että juuri nämä liberaalien keskuudessa vihatut asenteet, arvot ja käyttäytyminen ovat niitä, jotka ovat nostaneet ja mahdollistaneet liberaalien hyvinvoinnin ja menestyksen. Tässä asiayhteydessä kolikon toinen puoli näyttäytyy etnofiliana, ”toiseuden” pakonomaisena ihailuna ja arvostamisena.

Liberalismissa on Duginin mukaan eräs mielenkiintoinen aspekti, nimittäin sen perustavanlaatuisesti nihilistinen ydin, joka on saattanut koko ideologian kriisiin. Tähän kuuluu vapautuminen tietyistä asenteista, moraalista, arvoista, rajoista, häpeästä, kunniasta ja käyttäytymisestä. Toisin sanoen liberalismiin liittyy olennaisesti käsitys vapautumisesta tai vapauttamisesta jostakin (-sta/lta), sen sijaan että se kohdistuisi vapautena jotakin varten (-aan/lle).

Liberaalit väittävät vapauttavansa yhteiskunnan fasismista ja kommunismista tai näiden kahden ilmiön variaatioista, jotka ovat ei-yksilöllisen modernin totalitarianismin muotoja. Näin ollen liberaalien taistelu saa merkityksen ja perustavanlaatuisen syyn olemassa oloon juurikin ei-liberaalien yhteiskuntien likvidoimisesta sekä ilmiöistä, jotka kieltävät yksilön määreen yhteiskunnan korkeimpana arvona. Liberalismi pyrkii ensi sijaitsesti vapautumaan kaikesta mikä ei edusta liberalismia.

Vuoden 1991 jälkeen, kun liberalismi oli tuhonnut sekä kommunismin että fasismin, se oli täysin yksin vailla poliittista vihollista. Juuri tämä oli se vaihe, jolloin liberaalit yhteiskunnat alkoivat luoda sisältä käsin viimeisiä ei-vapaita vihollisia; seksismi, poliittinen epäkorrektius, sukupuolten välinen epätasa-arvo sekä kaikki jäljelle jääneet ei-yksilölliset instituutionaaliset toimijat, kuten kirkko ja valtio. Liberalismi tarvitsee aina vihollisen josta vapautua, muussa tapauksessa se menettää merkityksensä. Liberalismin absoluuttinen voitto on sen oma kuolema.

Lähde: https://openrevolt.info/2014/03/11/alexander-dugin-the-war-on-russia-in-its-ideological-dimension/

2017-02-15 21:11 Artikkelia hiottu ensimmäisestä versiosta

Photo credit: wstera2 via Foter.com / CC BY-NC-SA

Seuraa meitä
FACEBOOK
FACEBOOK
Seuraa sähköpostilla
RSS

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*